Etelä-Pohjanmaalla uuden ajan ihmeellinen ihme, kodin sähkövalo syttyi ensimmäistä kertaa Kurikassa 16. joulukuuta 1913. Jyllinkosken Sähkö Oy oli perustettu edellisenä vuotena, joten toimeen tartuttiin todella nopeasti.
Kyrönjoen Jyllinkoskeen rakennettu vesivoimala tuotti aluksi sähköä Strömbergin 250 kW generaattorilla ja vesiturbiini oli Tampereen Pellava ja Rautateollisuus Oy:n (Tampella) tekemä. Voimalavanhus on yhä paikoillaan 1970 tapahtuneesta sähköntuotannon loppumisesta huolimatta. Nyt led-lampuilla valaistulle, luonnonkauniille alueelle on tullut sähkölaitostoiminnan ja informaatiotekniikan museoyhdistelmä.
Informaatiotekniikan Museoyhdistys on perustettu viitisentoista vuotta sitten keräämään, säilyttämään ja esille tuomaan IT-laitteita ensimmäisistä puhelimista ja radioista alkaen.
Sähkölaitosmuseon omistus siirtyi Fortumilta viisi vuotta sitten yrittäjä Marko Kinnusen kautta lahjoituksena Informaatiotekniikan Myseoyhdistykselle. Yhdistys on alueen rakennuksia korjannut voimiensa mukaan säilymään tuleville polville.
Vesivoimalaitoksen vierestä sai yhdistys myös entisen sähköasemarakennuksen, josta on rakennettu Informaatiotekniikan museo ja juhlatila.
Linkit alavalikkoihin: