11.7.2023

PIKNIK KONSERTTI SÄHKÖPUISTOSSA TORSTAINA 20.7.2023 klo 17.00

Pakkaa siis piknik-kori ja suunnista Sähköpuistoon nauttimaan rennosta yhdessäolosta

Musiikissa mukana

The DreamON Band ja Helahoito

Liput tapahtumaan 10€

31.12.2022

SÄHKÖLAITOSMUSEON ULKOPINTOJEN KORJAUS ONNISTUI HIENOSTI

Sähkölaitosmuseon ulkopintojen korjaus oli yhdistyksen vuoden 2022 merkittävin hanke.
Kiitos Museovirasto, Kurikan kaupunki ja LähiTapiola Pohjanmaa!
Kiitos Matti Matalamäki kumppaneineen hyvästä työn laadusta!

1.9.2020

SÄHKÖLAITOS- JA INFORMAATIOTEKNIIKAN MUSEOSSA RIITTI KÄVIJÖITÄ KORONASTA HUOLIMATTA

Sähkölaitos- ja Informaatiotekniikan museon kesän kävijämäärä oli koronasta huolimatta kohtuullinen. Yksittäisten kävijöiden määrä lähes kaksinkertaistui viime vuodesta ollen lähes 700 henkilöä, ympäröivä puisto toi alueelle runsaasti varsinkin lapsiperheitä.
Ryhmävierailut jäivät kuitenkin koronarajoitusten vuoksi pois ja kokonaiskävijämäärä laski viime vuodesta.

Museo oli tänä kesänä avoinna kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin saakka. Päivittäisen aukiolon mahdollisti Kurikan kaupungin työllistämien kesätyöntekijöiden työpanos.

Museo on tältä vuodelta suljettu ja avataan jälleen ensi kesänä. Ryhmille ja yritysten TYKY-päiviä varten museo avataan tilauksesta myös muina aikoina.

3.6.2020

INFORMAATIOTEKNIIKAN- JA SÄHKÖLAITOSMUSEON OVET AVAUTUIVAT KURIKASSA

Museo on avoinna päivittäin klo 12.00 – 18.00 joka päivä poikkeuksena Juhannus. Kurikan kaupungin
palkkaamien kesätyöntekijöiden avulla museo saadaan pidettyä auki 9.8. saakka.

Museolle löytää nyt myös helpommin, sillä Leader Suupohjan avustuksen turvin museolle saatiin viitoitus
myös kantatie 67:ltä. Aiempi viitoitus oli vain Kurikan keskustasta.

Myös Sähköpuiston kesäkioski on avoinna koko kesän.

23.9.2019

Jyllinkosken sähköpuiston kesä oli menestys

Kurikassa Informaatiotekniikan- ja sähkölaitosmuseon kesän kävijämäärä ylitti odotukset. Kävijämäärä ylti yli tuhanteen vierailijaan. Tähän vaikutti osaltaan varmaan kotimaan matkailun lisääntyminen, sillä kävijöitä oli ympäri Suomen. Kaukaisimmat kävijät olivat Australiasta ja USA:sta. Ryhmät löysivät myös museon, niinpä museon edessä pysähtyi useampi linja-auto ryhmineen.

Museon päivittäisen aukiolon mahdollisti Kurikan kaupungin työllistämien kesätyöntekijöiden työpanos.

Kesän Piknik-tapahtuma sähköpuistossa keräsi myös runsaan yleisön, lähes 200 kuulijaa koleasta säästä huolimatta. Piknik-tapahtuman ohjelma oli musiikkipitoinen iskelmistä rockiin ja progeen. Esiintyjiä oli yhteensä 19. Yhtyeinä New Star Boys solisteineen sekä Jokitörmän Orkesteri.

Museo on tältä vuodelta suljettu ja avataan jälleen ensi kesänä. Ryhmät ja yritysten tyky-päiviä varten voi varata aikoja nyt syksylläkin.

22.7.2019

Soul Factory tuo kolmannen kerran Piknik-tapahtuman 31.7. klo 18.00 Jyllinkosken Sähköpuistoon Kurikassa

Piknik-tapahtuman ohjelma on musiikkipitoinen iskelmistä rockiin ja progeen. Esiintyjiä on yhteensä 19. Yhtyeinä ovat New Star Boys solisteineen sekä Jokitörmän Orkesteri. Tapahtumassa voi nauttia musiikin lisäksi ympäröivästä luonnosta omine eväineen. Retkituolit ja huovat mukaan ottamalla saa rennon ja mukavan olotilan.

Piknik-tapahtuman järjestää yhteistyönä Soul Factory ja Informaatiotekniikan museoyhdistys ry ja sen tuotto käytetään esittävän taiteen tekijöiden ja Jyllinkosken Sähköpuiston hyväksi.

Käsiohjelman (10 eur) ostamalla pääsee tutustumaan myös museoon.

20.5.2019

Jyllinkosken sähkölaitosmuseo ja Informaatiotekniikan Museo avoinna kesällä 2019 joka päivä

Jyllinkosken sähköpuistossa sijaitseva museo on avoinna kesällä 2019 joka päivä juhannusta lukuunottamatta. Museo on avoinna päivittäin klo 12 – 18.

Ryhmille museo on avoinna tilauksesta myös muina aikoina.

9.10.2018

Informaatiotekniikan Museo Nelosen Huutokauppakeisarit-ohjelmassa.

9.10.2018 esitetyssä Nelosen Suomen Huutokauppakeisari-ohjelmassa oli esillä Kurikassa Jyllinkosken sähkölaitosmuseossa toimivan Informaatiotekniikan museon huutokauppaan viemien vanhojen tavaroiden osto- ja myyntitaphtumat.

Museolle on tehty esinelahjoituksia enemmän kuin sillä on tiloja, joten yhdistys päätti laittaa pienen osan tavaroista myyntiin.

TV-ohjelmassa huutokauppakeisari Aki Palsanmäki tinki yhdistyksen puuhamiehiltä Jukka Mäkiseltä Ilmajoelta ja Pasi Sivulalta Jalasjärveltä museolle tarpeettomaksi käyneitä esineitä.

27.1.2017

Jyllinkosken Sähköpuisto sai Ilkan kulttuurikilven

Maisemoitu ja ehostettu entinen vesivoimalaitosalue on saanut Artturi Leinosen palkintolautakunnan myöntämän Ilkan Kulttuurikilven.

Kulttuurikilpi on sananmukaisesti pronssinen valimossa valmistettu kilpi, joka kiinnitetään muistoksi merkittävän kulttuurihistoriallisen rakennuksen seinään. Viimeksi kuluneiden vuosien aikana palkinnon ovat saaneet Kyrönmaan osuusmeijerin rakennus Isossakyrössä, Knuuttilanraitti Härmässä ja Villa Nelimarkka Alajärvellä.

Jyllinkosken Sähköpuiston aluelle toimivat nykyään sekä Informaatiotekniikan Museo että Sähkömuseo. Sähköpuiston rakennukset on remontoitu osittain EU-rahoituksella sekä Kurikan kaupungin ja yksityisin lahjoituksin. Museoyhdistyksen jäsenten vapaaehtoinen työpanos on ollut merkittävä, yli 10 miestyövuotta.

Tiloihin on museon lisäksi rakennettu tilat yleisötilaisuuksia varten 60 henkilölle.

Informaatiotekniikan Museoyhdistys perustettiin vuonna 2002, mutta toiminnan voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1996 museon puuhamiesten Pentti Kujalan ja Jukka Mäkisen aloittamista radionäyttelyistä. Yhdistys toimi alussa Koskenkorvan entisessä uimahallissa kiinteistön myyntiin saakka ja sen jälkeen Koskenkorvan entisen postin tiloissa.

Yhdistys oli perustamassa Peräseinäjoella Kultturiyhdistys Pokkia 7 muun yhdistyksen kanssa ja sen oli tarkoitus muuttaa Peräseinäjoelle, mutta saatuaan Marko Kinnuselta lahjoituksena Jyllinkosken Sähköpuiston kiinteistöt, päätti jäädä remontoimaan tiloja Kurikkaan.

Jyllinkosken Sähkömuseo, ensimmäinen sähkölaitosmuseo Suomessa, puolestaan syntyi 1987 Veli Pienimäen toimiessa puuhamiehenä entisiin Jyllinkosken voimalaitostiloihin. Vesivoimalaitos otettiin käyttöön vuonna 1913 ja oli toiminnassa Pitkämön voimalaitoksen valmistumiseen saakka vuoteen 1970.

Sähköpuiston alueella vierailee kesäaikaan runsaasti matkailijoita ja perheitä, joita palvelee idyllisessä ja vehmaassa puistossa kesäkahvila. Puisto luontopolkuineen ja lehtoineen on myös suosittu ulkoilualue.

6.5.2012

Jyllinkoskella satoja vierailijoita

Jyllinkosken Sähkölaitosmuseon alueella vietettiin sunnuntaina 6.5.2012 Jyllinkosken Sähkö Oy:n
perustamisen 100-vuotisjuhlia. Tapahtuman toteuttivat yhteistyössä Informaatiotekniikan
Museoyhdistys, Kurikan kaupunki, Rasti-Kurikan Lasten luontokerho, Suupohjan Lintuyhdistys ja
Kurikan luontoseura. Tapahtuma ylitti kaikki odotukset: avoimista ovista ja koko perheen
ulkoilupäivästä aurinkoisessa säässä tuli nauttimaan useita satoja vierailijoita.

Jyllinkosken Sähkölaitosmuseon rakennusten ja ympäristön kunnostaminen yleiseen
virkistyskäyttöön kuuluu IT Museoyhdistyksen Sähköpuistoprojektiin. – Pyysimme yleisöltä
palautetta alueen kehittämisestä, jotta voisimme luoda siitä mahdollisimman vetovoimaisen ja
kiinnostavan retkikohteen, kertoo IT Museoyhdistyksen tiedottaja Jukka Mäkinen. – Palautteiden
mukaan alueelle toivotaan erityisesti yleisiä opastauluja, tietoa rakennuksista ja historiasta,
lepopenkkejä sekä luontopolkuja ja -tauluja. Lisäksi kävijät toivoivat kesäkahvilaa, samoin kuin
nuotio- ja telttapaikkoja ja kalastusmahdollisuuksia, Mäkinen luettelee. Saimme myös koko joukon
muita hyviä ehdotuksia.

Tapahtumassa oli tarjolla kunnostettaviin rakennuksiin tutustumista, kaupungin tarjoamaa
lohisoppaa, melontaa ja kolme luontopolkua lintu- ja kasviaiheisine rasteineen. Innokkaita melojia
oli välillä jonoksi asti. Luontopoluille ja kamerapöntön arvontaan osallistui lähes 80 seuruetta. –
Suupohjan Lintuyhdistyksen kanssa tekemiimme luontorasteihin oltiin hyvin tyytyväisiä ja
tapahtumalle toivottiin jatkoa, kertoo Päivi Peltoniemi Lasten luontokerhosta. Luontopolkuja kiersi
arviolta 200-250 henkilöä, pääosin lapsiperheitä ja luonnosta kiinnostuneita aikuisia.

Kiskonniemeen asti patikoi lähes sata ihmistä. Siellä nuotiota piti Kurikan luontoseuran Terhi Ala-
Risku. – Olemme kunnostaneet niemeä yleiseksi retkipaikaksi. Se on arvokas perinnemaisema ja
maakunnan ainoita niittämällä hoidettuja luonnonniittyjä, hän toteaa.

Ulkoilupäivän päätyttyä arvottiin IT Museoyhdistyksen lahjoittama kamerapönttö ja monitori. –
Kyse on luontoystävällisestä teosta, sillä olemme saaneet kamerapöntön materiaalit lahjoituksena ja
kunnostaneet ne, kertoo Jukka Mäkinen.

Kamerapöntön onnellinen omistaja on Ville Viita Kauhajoelta. Tieto voitosta on mennyt hänelle
isän kautta, ja kamerapönttö toimitetaan perille lähiaikoina. IT Museoyhdistys, Lasten luontokerho
ja Suupohjan Lintuyhdistys onnittelevat voittajaa ja toivottavat mielenkiintoisia hetkiä lintujen
parissa!

4 years ago

Vierailijan tekemä video museostamme:

Aivan mahtava lomakohde Kurikan Jyllinkoskella. Kannattaa todellakin poikkee. täällä tulee nostalgiset vilunväreet väkisinkin kaikille yli kaksivuotiaille......

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
4 years ago

MUSEO SULJETTU KESÄLTÄ 2019
Kiitos kaikille vierailijoille!
Avaamme taas kesällä 2020.
Ryhmille avaamme ovet tilauksesta 31.10.2019 saakka.

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
4 years ago

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
4 years ago

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
4 years ago

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
4 years ago

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
4 years ago

MUSEO avoinna Kurikan markkinoiden aikana 16.-17.8.2019
- perjantaina 16.8. klo 14 - 19
- lauantaina 17.8. klo 12 - 16

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
4 years ago

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
5 years ago

Maaseudulle tuotettiin sähköä myös tällaisilla laitteilla. Mainos Almanakasta 1928.

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
6 years ago

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
6 years ago

Strömberg Oy:n 1889-1989 historiikki kertoo Jyllinkoskesta: Jyllinkosken Sähkö oli ensimmäinen varsinainen maaseutusähkölaitos Suomessa. Vaihtovirtageneraattori maksoi vuonna 1913 noin 17 000 mk (63 460 €), mutta 30 kilometrin sähköverkoston tarvikkeet kohosivat päätoimistusten lisäksi seuraavan vuoden aikana lähes 100 000 markkaan (373 300 €).

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
6 years ago

Onnekasta vuotta 2018 kaikille!

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
6 years ago

Museoväki toivottaa Hyvää Joulua!

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
6 years ago

Kauhajoen Kainaastolla nostetaan polttoturvetta Jyllinkosken Sähkön höyryvoimalaitoksen tarpeisiin. Kuva 30-luvun alkupuolelta.

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
6 years ago

Paikallista informaatiotekniikkaa. Päätoimittaja Jaakko Ujainen vihkii Radio Paitapiiskan ulkolähtysauton Piiskaksi 1990-luvulla.

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY